Euroopan unionin historia

Euroopan unionin historian katsotaan usein alkaneen vuonna 1952, jolloin useat Länsi-Euroopan maat sopivat Euroopan Hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta. Viisi vuotta myöhemmin yhteisön jäsenet sopivat Rooman sopimuksilla Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamisesta ja 1960-luvulla yhteisöt yhdistettiin Euroopan yhteisöksi. Euroopan yhteisö laajeni vuonna 1973 Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan ja Irlantiin ja reilut kymmenen vuotta myöhemmin Espanjaan, Portugaliin ja Kreikkaan. Vuonna 1992 Euroopan yhteisön yhteistyötä tiivistettiin muuttamalla yhteisö Euroopan unioniksi ja luomalla Euroopan talousalue, joka on laajentanut Euroopan sisämarkkinoita myös Euroopan unionin ulkopuolelle. 1990-luvulla Euroopan unioni laajeni Pohjois-Eurooppaan ja 2000-luvun alusta alkaen Unionia on laajennettu Itä-Eurooppaan.

Euroopan unionin ja sen edeltäjien laajeneminen 1957-2013.
(Kolja21 / Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton)

Ajatus Euroopan unionista syntyi ensimmäisen kerran maailmansotien välissä ja vahvistui Natsi-Saksan kukistumisen jälkeen. Kahden raskaan maailmansodan jälkeen Euroopassa haluttiin tiivistää maiden, erityisesti vanhojen vihollisten Ranskan ja Saksan, taloudellista ja poliittista yhteistyötä uusien sotien välttämiseksi. Yhdentymisen tärkeimpiä alullepanijoita olivat koko Euroopan unionin keksineen ranskalainen valtiomies Jean Monnet ja Ranskan ulkoministeri Robert Schuman, joka julkaisi 9. toukokuuta 1950 (nyk. Eurooppa-päivä) Schumanin julistuksen, joka toimi myöhemmin koko Euroopan integraation eli yhtenäistymisen perustana. Schumanin mielestä hiilen ja teräksen, tuon ajan sodankäynnin tärkeimpien raaka-aineiden, tuotannon valvonta tekisi maiden keskinäisen sotimisen mahdottomaksi ja turvaisi näin rauhan säilymisen Euroopassa. Kaksi vuotta Schumanin julistuksen jälkeen Saksa ja Ranska allekirjoittivat yhdessä Italian, Luxembourgin, Belgian ja Alankomaiden kanssa Euroopan Hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustamissopimuksen. Sisäisen rauhan lisäksi yhteistyön avulla pyrittiin myös pienentämään Itä-Euroopassa voimistuneen kommunismin uhkaa kapitalistiselle Länsi-Euroopalle. Tämän vuoksi myös Yhdysvallat alkoi tukemaan yhteisöä sekä taloudellisesti että poliittisesti, ja jatkaa yhä tänä päivänä EU:n olemassaolon tukemista. Teräsyhteisö myös edesauttoi Euroopan jälleenrakentamista toisen maailmansodan hävitysten jälkeen. Yhteisön toimivaltaa laajennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1957, jolloin yhteisön jäsenet sopivat niin kutsutuissa Rooman sopimuksissa Euroopan talousyhteisön (EEC) ja -atomienergiayhteisön (EURATOM) luomisesta. Talousyhteisön tarkoituksena oli poistaa kaupan rajoitteita maiden väliltä ja luoda näin Länsi-Eurooppaan vahvat sisämarkkinat. Osa EEC:n ulkopuolelle jääneistä valtioista, joihin kuuluivat muun muassa Iso-Britannia, Irlanti ja Pohjoismaat, perustivat tämän jälkeen oman talousyhteisönsä, Eftan. Euroopan atomienergiajärjestön tehtävä taas oli mahdollistaa ydinenergian valmistaminen, jonka aloittaminen olisi vielä tuolloin ollut yksittäiselle valtiolle liian kallista, ja kehittäminen Euroopassa.

Euroopan yhteisö laajeni ensimmäisen kerran vuonna 1973, kun Iso-Britannia, Irlanti ja Tanska jättivät Eftan ja liittyivät Euroopan talousyhteisöön (niin kutsuttu Atlanttinen laajentuminen). Seuraavan kerran Euroopan yhteisö laajeni 1980-luvulla, kun diktatuurista vapautunut Kreikka (1981) ja muutamaa vuotta myöhemmin Espanja ja Portugali (1986) liittyivät yhteisön jäseniksi (Välimerellinen laajentuminen). Vuonna 1992 Euroopan yhteisö muuttui Maastrichtin sopimuksen myötä Euroopan unioniksi ja jäsenmaiden keskinäinen yhteistyö lisääntyi merkittävästi. Vuonna 1994 EEC ja Efta perustivat Euroopan talousalueen (ETA), jonka tarkoituksena oli yhdistää talousliittojen markkinat yhdeksi yhteiseksi sisämarkkina-alueeksi. Talousalueen perustamista pidettiin aikanaan hyvin kunnianhimoisena hankkeena, mutta sen vaikutukset jäivät vähäiseksi, kun Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät seuraavana vuonna Euroopan unioniin ja Sveitsi kieltäytyi ratifioimasta sopimusta.

Vuonna 2004 Euroopan unioni aloitti laajentumisensa itään, kun kymmenen uutta valtiota, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari, Slovenia, Malta ja Kypros, hyväksyttiin unionin jäsenmaiksi. Uusien jäsenmaiden liittyminen oli aiempia hankalampaa, koska niistä suurin osa oli entisiä Itäblokin maatalousvaltaisia valtioita ja tämän takia taloudellisesti paljon muuta Euroopan unionia jäljessä. Kolme vuotta myöhemmin myös Romania ja Bulgaria hyväksyttiin Euroopan unionin jäsenmaiksi. Monet pitivät Romanian ja Bulgarian liittämistä Euroopan unioniin hätiköitynä, sillä kummankin maan hallinto on yhä tänä päivänä hyvin korruptoitunutta ja epämääräistä. Euroopan unionin toistaiseksi viimeisin jäsenmaa on vuonna 2013 mukaan liittynyt Kroatia.

Lähteet

• Forum: Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni. Otava, 2007.
• Schumanin julistus – 9. toukokuuta 1950. Europa.<http://europa.eu/about-eu/basic-information/symbols/europe-day/schuman-declaration/index_fi.htm> Viitattu 28.12.2013.

• Euroopan talousyhteisön perustamissopimus, ETY:n perustamissopimus. Europa.<http://europa.eu/legislation_summaries/institutional_affairs/treaties/treaties_eec_fi.htm> Viitattu 28.12.2013.

• Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimus. Europa.<http://europa.eu/legislation_summaries/institutional_affairs/treaties/treaties_euratom_fi.htm> Viitattu 28.12.2013.

• Euroopan talousalue, Sveitsi ja pohjoiset alueet. Euroopan parlamentti.<http://www.europarl.europa.eu/aboutparliament/fi/displayFtu.html?ftuId=FTU_6.5.3.html> Viitattu 28.12.2013.