Euroopan
unionin historian katsotaan usein alkaneen vuonna 1952, jolloin useat
Länsi-Euroopan maat sopivat Euroopan Hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta.
Viisi vuotta myöhemmin yhteisön jäsenet sopivat Rooman sopimuksilla Euroopan
talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamisesta ja 1960-luvulla
yhteisöt yhdistettiin Euroopan yhteisöksi. Euroopan yhteisö laajeni vuonna 1973
Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan ja Irlantiin ja reilut kymmenen vuotta myöhemmin
Espanjaan, Portugaliin ja Kreikkaan. Vuonna 1992 Euroopan yhteisön yhteistyötä tiivistettiin muuttamalla yhteisö Euroopan unioniksi ja luomalla Euroopan
talousalue, joka on laajentanut Euroopan sisämarkkinoita myös Euroopan unionin
ulkopuolelle. 1990-luvulla Euroopan unioni laajeni Pohjois-Eurooppaan ja
2000-luvun alusta alkaen Unionia on laajennettu Itä-Eurooppaan.
Euroopan unionin ja sen edeltäjien laajeneminen 1957-2013. (Kolja21 / Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton) |
Ajatus
Euroopan unionista syntyi ensimmäisen kerran maailmansotien välissä ja
vahvistui Natsi-Saksan kukistumisen jälkeen. Kahden raskaan maailmansodan
jälkeen Euroopassa haluttiin tiivistää maiden, erityisesti vanhojen vihollisten
Ranskan ja Saksan, taloudellista ja poliittista yhteistyötä uusien sotien
välttämiseksi. Yhdentymisen tärkeimpiä alullepanijoita olivat koko Euroopan
unionin keksineen ranskalainen valtiomies Jean Monnet ja Ranskan ulkoministeri
Robert Schuman, joka julkaisi 9. toukokuuta 1950 (nyk. Eurooppa-päivä)
Schumanin julistuksen, joka toimi myöhemmin koko Euroopan integraation eli
yhtenäistymisen perustana. Schumanin mielestä hiilen ja teräksen, tuon ajan
sodankäynnin tärkeimpien raaka-aineiden, tuotannon valvonta tekisi maiden
keskinäisen sotimisen mahdottomaksi ja turvaisi näin rauhan säilymisen
Euroopassa. Kaksi vuotta Schumanin julistuksen jälkeen Saksa ja Ranska
allekirjoittivat yhdessä Italian, Luxembourgin, Belgian ja Alankomaiden kanssa Euroopan Hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustamissopimuksen. Sisäisen rauhan
lisäksi yhteistyön avulla pyrittiin myös pienentämään Itä-Euroopassa
voimistuneen kommunismin uhkaa kapitalistiselle Länsi-Euroopalle. Tämän vuoksi
myös Yhdysvallat alkoi tukemaan yhteisöä sekä taloudellisesti että
poliittisesti, ja jatkaa yhä tänä päivänä EU:n olemassaolon tukemista.
Teräsyhteisö myös edesauttoi Euroopan jälleenrakentamista toisen maailmansodan
hävitysten jälkeen. Yhteisön toimivaltaa laajennettiin ensimmäisen kerran
vuonna 1957, jolloin yhteisön jäsenet sopivat niin kutsutuissa Rooman
sopimuksissa Euroopan talousyhteisön (EEC) ja -atomienergiayhteisön (EURATOM)
luomisesta. Talousyhteisön tarkoituksena oli poistaa kaupan rajoitteita maiden
väliltä ja luoda näin Länsi-Eurooppaan vahvat sisämarkkinat. Osa EEC:n
ulkopuolelle jääneistä valtioista, joihin kuuluivat muun muassa Iso-Britannia,
Irlanti ja Pohjoismaat, perustivat tämän jälkeen oman talousyhteisönsä, Eftan.
Euroopan atomienergiajärjestön tehtävä taas oli mahdollistaa ydinenergian
valmistaminen, jonka aloittaminen olisi vielä tuolloin ollut yksittäiselle
valtiolle liian kallista, ja kehittäminen Euroopassa.
Euroopan
yhteisö laajeni ensimmäisen kerran vuonna 1973, kun Iso-Britannia, Irlanti ja
Tanska jättivät Eftan ja liittyivät Euroopan talousyhteisöön (niin kutsuttu
Atlanttinen laajentuminen). Seuraavan kerran Euroopan yhteisö laajeni
1980-luvulla, kun diktatuurista vapautunut Kreikka (1981) ja muutamaa vuotta
myöhemmin Espanja ja Portugali (1986) liittyivät yhteisön jäseniksi
(Välimerellinen laajentuminen). Vuonna 1992 Euroopan yhteisö muuttui Maastrichtin sopimuksen myötä Euroopan unioniksi ja jäsenmaiden keskinäinen
yhteistyö lisääntyi merkittävästi. Vuonna 1994 EEC ja Efta perustivat Euroopan
talousalueen (ETA), jonka tarkoituksena oli yhdistää talousliittojen markkinat
yhdeksi yhteiseksi sisämarkkina-alueeksi. Talousalueen perustamista pidettiin
aikanaan hyvin kunnianhimoisena hankkeena, mutta sen vaikutukset jäivät
vähäiseksi, kun Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät seuraavana vuonna Euroopan
unioniin ja Sveitsi kieltäytyi ratifioimasta sopimusta.
Vuonna 2004
Euroopan unioni aloitti laajentumisensa itään, kun kymmenen uutta valtiota,
Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari, Slovenia, Malta ja
Kypros, hyväksyttiin unionin jäsenmaiksi. Uusien jäsenmaiden liittyminen oli
aiempia hankalampaa, koska niistä suurin osa oli entisiä Itäblokin
maatalousvaltaisia valtioita ja tämän takia taloudellisesti paljon muuta Euroopan
unionia jäljessä. Kolme vuotta myöhemmin myös Romania ja Bulgaria hyväksyttiin
Euroopan unionin jäsenmaiksi. Monet pitivät Romanian ja Bulgarian liittämistä
Euroopan unioniin hätiköitynä, sillä kummankin maan hallinto on yhä tänä
päivänä hyvin korruptoitunutta ja epämääräistä. Euroopan unionin toistaiseksi
viimeisin jäsenmaa on vuonna 2013 mukaan liittynyt Kroatia.
Lähteet
- Forum: Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni. Otava, 2007.
- Schumanin julistus – 9. toukokuuta 1950. Europa.<http://europa.eu/about-eu/basic-information/symbols/europe-day/schuman-declaration/index_fi.htm> Viitattu 28.12.2013.
- Euroopan talousyhteisön perustamissopimus, ETY:n perustamissopimus. Europa.<http://europa.eu/legislation_summaries/institutional_affairs/treaties/treaties_eec_fi.htm> Viitattu 28.12.2013.
- Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimus. Europa.<http://europa.eu/legislation_summaries/institutional_affairs/treaties/treaties_euratom_fi.htm> Viitattu 28.12.2013.
- Euroopan talousalue, Sveitsi ja pohjoiset alueet. Euroopan parlamentti.<http://www.europarl.europa.eu/aboutparliament/fi/displayFtu.html?ftuId=FTU_6.5.3.html> Viitattu 28.12.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti