Mainos

Euroopan unionin tuomioistuin

Euroopan unionin
tuomioistuimen logo
Euroopan unionin tuomioistuin valvoo ja tulkitsee Euroopan unionin lainsäädäntöä samaan tapaan, kuten kansalliset tuomioistuimet valvovat ja tulkitsevat kansallista lainsäädäntöä. EU:n tuomioistuimen tekemät tulkinnat ovat muovanneet merkittävästi EU-oikeuden tulkintaa. 

Euroopan unionin tuomioistuin tunnettiin ennen Lissabonin sopimuksen hyväksymistä nimellä "Euroopan yhteisöjen tuomioistuin". On myös hyvä huomata, että EU:n tuomioistuimella ei ole samankaltaisesta nimestään huolimatta mitään tekemistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kanssa. 

Tehtävät

Euroopan unionin tuomioistuimessa käsitellään monenlaisia tapauksia. Ennakkoratkaisuasioissa tuomioistuin tekee ennakkoratkaisuja joistakin kiistanalaisista laeista, jotta lakia tulkittaisiin kaikissa EU-maissa samalla tavalla. Ennakkoratkaisuasiat tulevat EU:n tuomioistuimen käsiteltäväksi yleensä kansallisten tuomioistuinten aloitteesta. Rikkomismenettelyssä tuomioistuin selvittää, onko jokin EU-maa rikkonut EU:n lainsäädäntöä. Jos tuomioistuin katsoaa maan rikkoneen lakia, voi se määrätä maalle sakon tai uhkasakon. Laiminlyöntikanteissa selvitetään, onko Euroopan parlamentti, komissio tai neuvosto jättänyt hoitamatta jonkin sille kuuluvan tehtävän. Kumoamiskanne taas toimii juuri päinvastoin: siinä selvitetään, onko jokin EU:n toimielimen tekemä päätös laiton. Viimeisenä ovat vielä vahingonkorvauskanteet, joissa jokin yritys tai henkilö vaatii Euroopan unionilta vahingonkorvausta laittomasta menettelystä jossakin asiassa. 


Rakenne


Euroopan unionin tuomioistuimessa on kolme osaa. Unionin tuomioistuin käsittelee muun muassa ennakkoratkaisuasiat sekä osan kumoamiskanteista ja muutoksenhakuasioista. Sen käsiteltäväksi tuli vuonna 2013 yhteensä vajaat 700 tapausta. Unioin yleinen tuomioistuin taas käsittelee kaikki yritysten ja yksittäisten henkilöiden esittämän kumoamiskanteet. Lisäksi se käsittelee joitakin EU-maiden tekemiä kanteita, jotka käsittelevät yleensä kilpailuoikeutta, valtiontukia tai tavaramerkkejä. Yleinen tuomioistuimen käsittelee eniten EU:n tuomioistuimen saamista oikeusjutuista: se kävi vuonna 2013 läpi vajaat 800 oikeustapausta. Viimeinen osa on EU:n virkamiestuomioistuin, joka käsittelee pelkästään EU:n ja sen palveluksessa olevien virkamiesten välisiä kiistoja.


Esimerkkejä EU:n tuomioistuimen tekemistä ennakkoratkaisuista


  • Cassis de Dijonin tapaus (120/78): Saksa ei sallinut ranskalaisen Cassis de Dijon -liköörin myymistä Saksassa, koska Cassis de Dijonissa on alkoholia noin 20 tilavuusprosenttia ja Saksassa alle 25 prosenttisia alkoholijuomia ei saanut myydä liköörinä. Tuomioistuimen mukaan Saksa toimi väärin, koska yhdessä EU-maassa laillisesti myytävää tuotetta on saatava myydä laillisesti myös muissa EU-maissa. Tapaus on toiminut ennakkoratkaisuna muille kiistoille, joissa jokin EU-maa on yrittänyt rajoittaa toisessa EU-maassa sallittujen tavaroiden myyntiä omassa maassaan.
  • Bosmanin tapaus (C-415/93): Belgialainen jalkapalloilija Jean-Marc Bosman olisi halunnut sopimuksensa umpeuduttua vaihtaa toiseen seuraan, mutta hänen entinen seuransa vaati uudelta seuralta tuntuvaa siirtokorvausta. Tuomioistuimen mukaan siirtokorvaukselle ei ollut perusteita, koska sopimus oli jo umpeutunut. Tapauksen myötä kaikista eurooppalaisista urheilijoista on tullut sopimuksen päätyttyä ns. vapaita agentteja, eivätkä heidän vanhat seuransa ole enää oikeutettuja siirtokorvauksiin.



Lähteet


1 kommentti:

  1. Playtech Gaming and Playtech Gaming Casino Software
    Playtech Gaming is a leading supplier of highly-acclaimed video 카지노 메이저 사이트 games and services, offering portfolio of top-quality online casino games and casino  Rating: 5 · ‎3 votes

    VastaaPoista